Finnish (Suomi)English (United Kingdom)DeutschRussian (CIS)


Vauhtia ja vaaratilanteita
29.09.2010 12:52

Kesä alkaa olla lopuillaan. Onneksi joka vuodenajalla on tarjolla jotain kivaa, jopa aaseille, kuten nyt ihanat omenat. Emännän dieettivillitys on jo mennyt niin pahaksi että näkee jopa minulla ”pudottamisen varaa” ja olen pannut merkille yhä vähentyneen ilta-appeen. Eilen sitten niin sanotusti mopo tai paremminkin aasi karkasi käsistä. Tähän ko. episodiin johti samainen terveysintoilu, eli emäntä oli sitä mieltä että minun olisi välillä harrastettava liikuntaa. Niimpä hän käskytti tätä minun vakkari-hoitajaani Johannaa päästämään minut kentälle juoksemaan. Ja minähän juoksin! Kentän toisessa päässä ulkoilee tallin ihanat neidot ja kyllä minä niille vähän näytin miten hienosti jalka nousee aasillakin, puhumattakaan kiihtyvyydestä, huh, huh! Mutta sitten…ne puutarhan omenat tulivat mieleen…Emäntä oli käskenyt Johannan portin varmistajaksi etten kuuleman mukaan alittaisi sitä ja karkaisi. Onneksi onnistuin harhauttamaan Johannan pois vahtihommastaan. Hän huomasi vähän liian myöhään aikeeni ja yritti raukka pärjätä aasille juoksussa mutta sanomattakin on selvää kuka ehti portille ensin! Korvat alas ja pieni niiaus, vauhdilla mentiin. Siinä juoksi alta pois vähän yksi sun toinen. Kävin hieman tervehtimässä vanhoja tuttuja, laamoja ja sitten suu täyteen omenoita. Pakkohan oli Johannalle sitten lopulta antaa kiinni että välit säilyy. Hyvää syksyä, kuntoilkaa riittävästi ja syökää omenoita!

 
Myrskynsilmässä ja vähän muuallakin...
18.08.2010 21:16

On ollut niin kiirettä että nämä kirjoitushommatkin ovat meinanneet jäädä. Kiitos kaikille jotka ovat käyneet minua tänä kesänä tervehtimässä. Ei ollut mitään puhetta kun tähän hommaan ryhdyin että kielitaitoakin tarvitaan, kuulumisia (ja eväitä) on vaihdettu ihan maailmanlaajuisesti.

Kun helteistä päästiin, niin alkoivat myrskyt, joilta minäkään en säästynyt. Läheltä piti, etten saanut sydänhalvausta yhtenä yönä kun koppini ovi lensi sijoiltaan kesken unieni. Pahempi shokki taisi olla emännällä joka aamuiseen tapaansa viipottaa kylpytakissaan aamu-uinnille kun joessa ei ollutkaan vettä. Sitähän sitten ihmeteltiin kokonainen päivä ja ihmettelijöitä toden totta riitti. Onneksi salaman aiheuttama vika saatiin voimalaitoksella kuntoon ja vesikin palasi pikku hiljaa. Kaikki on taas kunnossa, niin, paitsi se minun koppini ovi on vieläkin korjaamatta…

No, on tässä oltu muuten reissunkin päällä. Kävin meinaan katsastamassa pääkaupunkia. No, matkaohjelmasta päätti ihan joku muu kuin minä ja niinpä käynti suuntautui vain eläinsairaalaan. Mutta sielläpä oli varsin mukavaa porukkaa. Tytti-niminen eläinlääkäri tuntui olevan varsin pätevä aasien käsittelijä. Minä seisoin aivan hiljaa ja annoin hänen tehdä melkein mitä vain. Eipähän hän minusta mitään vikaa löytänytkään, kehui vain. Ja niin kehui moni muukin. Taisi puoli eläinsairaalan henkilökuntaa käydä tervehtimässä. Ymmärtävät näköjään hienojen aasien päälle. Lähtiessäni töräytin heille vähän sellaisen vaatimattomamman soinnun kun näyttivät ne hevoset siellä olevan niin huolissaan meikäläisen visiitistä. Varsinainen ohjelmanumero olikin sitten vasta pihamaalla kun piti lähteä takaisin kotiin. Pitkään harkitsin jääväni Tytin ja muiden hoivattavaksi mieluimmin kuin takaisin siihen aasinkuljetuslaatikkoon. Minä iskin jarrut päälle ihan heti mutta isäntä siirteli minun, siis minun jalkojani, jalka kerrallaan kohti koppia ja huomasin hetken päästä itsekin olevani kopissa. Ja olihan se mukava päästä kotiin! Selvästi täällä oli odotettu, hörisivät (kun eivät osaa töräyttää) minulle tervetuliaisiksi, sekin ruskea joka minua aluksi niin pelkäsi.

Niin paljon olisi tässä kaikkea mistä voisin kertoa mutta jätetään jotain seuraavallekin kerralle. 

 
Huh hellettä!
04.07.2010 20:23

Aatun blogi 4.7.2010

Huh hellettä! Kyllä on lämmintä piisannut täällä Tukkilassa. Mutta ei pidä valittaa, ennemmin aurinkoa kuin vesisadetta, me aasithan emme sateesta  pidä, kuka siitä nyt pitäisi? Monenmoista on ollut, kaksijalkaisten määrä on moninkertaistunut pihalla, olen mennyt laskuissa jo ihan sekaisin. Niin on vähällä käydä nelijalkaistenkin suhteen, niin monta uutta ”Tukkilalaista” on syntynyt.  Keväiset varsat ovat jo ehtineet isoiksi, niitä en meinannut alkuun päästä oikein näkemäänkään. Komeetta-äiti oli alkuun niin nuuka varsastaan, että  heti kun minut tuotiin aitaukseeni niin Komeetta komensi varsansa sisälle pihattoon. Ihan niin kuin minä en kelpaisi aasina seuraksi hänen varsalleen?! Tavallisen kopea tamma, kai kun on valkoinen suomenhevonen (ovat jotenkin hienompia kuin muut…) niin on varaa tuollaiseen. Nyt on onneksi toinen ääni kellossa ja kyllä varsoja käydään näyttelemässä, söpöjähän ne ovat kumpainenkin Aurora ja Waltteri.

Sitten minulle vähän tutummat ystävät, joihin jo edellisissä kodeissani tutustuin lähemmin eli laamat, ovat saaneet perheenlisäystä. Ensin syntyi Palomalle, sitten Nemorosalle ja viimeksi ihan ennen Juhannusta Constancia sai kauniin kirjavan tyttövasan. Niitä katsellessa ei tule kenellekään aika pitkäksi. Leikkivät ja touhuavat kaikenaikaa.

Isäntäväkikin on taas kotona. Lähtivät sillä isolla valkoisella autollaan iloisesti heilutellen. Ei näkynyt pariin viikkoon.  Kuulin sitten ihan muualta että olivat lähteneet Tanskaan asti koiranäyttelyyn. No, Juhannuksen jälkeenhän ne sitten tulivat pokaalien ja ruusukkeiden kera. Minä en näyttelytouhuista mitään ymmärrä mutta se ruskea koira joka minunkin aitauksessani on vieraillut (olen muuten nähnyt ihan omin silmin sen syövän…arvatkaa mitä?!...minun kikkareitani, mokomakin hienohelma…), oli voittanut Tanskassa palkintoja. Emännällä oli selvästi ollut ikävä sillä se kyllä tuli heti minua rapsuttamaan ja oli tuonut tuliaiseksi uuden talutusnarun, jolla en kuulemma karkaa…no, siitä voidaan olla montaa mieltä. Hänellä oli kai niin huono omatunto että oli aasinsa jättänyt kotiin että laski minut kentälle juoksemaan. Mutta eihän tällä helteellä kukaan jaksa juosta.

Aurinko laskee, ette arvaa kuinka kaunis voi jokilaakso olla. Olen vähän huudellut joen toiselle puolelle näin iltaisin ja sieltä on vastattu…taitavat Henttalan lehmät ihmetellä hienoa kuuluvaa ääntäni. Näihin kuulumisiin taas, nähdään kun tavataan!

 

 
Lisää artikkeleita...
«AlkuunEdellinen1234SeuraavaLoppuun»

Sivu 3 / 4