Finnish (Suomi)English (United Kingdom)DeutschRussian (CIS)

Eläimet

Aasit

Tukkilan tila on yksi Suomen suurimmista aasikasvattajista. Majoittuja saattaakin aamulla herätä aasin kaihoisaan huudahdukseen. Aasit sulattavat kaikkien sydämmet. Keväisin syntyy suloiset varsat, joiden touhuja on ihana seurailla.

Tavoitteenamme on kasvattaa sen kokoisia aaseja, joilla voi myös ratsastaa, ajaa sekä touhuta monenlaista. Olemme tuoneet osan tammoistamme Ranskasta ja orina meillä on blogistakin tuttu Hejdehoms Lill-Adolf eli Aatu.

Meillä on myös aaseja myytävänä. Jos sinä haaveilet omasta pitkäkorvasta, ota yhtettä!

Hevoset

Tukkilan tila on kasvattanut suomenhevosia jo vuodesta 1997. Tänä aikana kasvatteja on syntynyt jo yli 20.

Tukkilassa on upea 14 hevosen talli, maneesi, kenttä sekä pyöröaitaus. Viime vuosina olemme erityisesti keskittyneet hevoslähtöiseen, rauhalliseen talliympäristöön, jossa niin hevoset kuin ihmisetkin voivat hyvin. Meille onkin valikoitunut ihana porukka aikuisia harrastajia hevosineen. Tässä porukassa satunnaisesti löytyy tilaa myös uusille tulokkaille. 


Huom! Valitettavasti tällä hetkellä elämme tilalla vuoden kiireisintä aikaa, emmekä voi ottaa vastaan pelkkiä tilavierailuja ts. eläinten katsojia.